Nokkostassu
Nimimerkki: Peippo
Kissan nimi: Nokkopentu, Nokkostassu, Nokkospilvi
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Varjoklaani
Arvo: Oppilas
Mestari: Ruostekorva
Kokemuspisteet: 0
Kirjoitettava viimeistään 7.12.2016
Luonne:
Nokkospilvi antaa itsestään yleensä petollisen ja ilkeän ensivaikutelman, vaikka se johtuukin suurimmaksi osaksi hänen ulkonäöstään.
Todellisuudessa Nokkospilvi on vaisu ja vakava, mutta omaa kuitenkin huumorintajua enemmän kuin tarpeeksi. Kolli loukkaa vitseillään, joskus tahattomasti muita kissoja.
Hän ottaa velvollisuutensa vakavasti ja taistelee klaaninsa puolesta vaikka kuolemaansa astin.
Tietyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi taisteluissa kolli osaa sulkea tietyt moraaliset periaatteensa ulkopuolelle mielestään ja näin hän pääsee mielen tilaan, jossa hän pystyy tunteettomasti ja kylmästi tappamaan vihollisensa ja olla välittämättä omasta kivustaan.
Hänen moraalisia periaatteensa ovat vahvasti toisten kissojen tappamista vastaan, sillä hän pelkää, että tappaminen estäisi häneltä pääsyn Tähtiklaaniin.
Kolli uskoo vahvasti Tähtiklaaniin, muttei usko, että se kykenee vaikuttamaan riistan määrään tai sairauksiin ja niin edelleen.
Hän on todella ylpeä ja loukkaantuu helposti, jos häntä vähätellään tai pilkataan, sillä Nokkospilvi haluaisi olla uskollinen ja urhea soturi.
Kolli kulkee aina itsepäisesti omia polkujaan kohti tavoitteitaan ja unelmiaan, eikä hän anna vastoinkäymisten lannistaa itseään, sillä hän ei voi sietää sitä pientä ja pelokasta ääntä syvällä sisimmässään, joka käskee hänen luovuttamaan taisteluissa ja alistumaan muiden pilkattavaksi.
Hän harjoittelee lähes kaiken vapaan aikansa, sillä hän haluaa tulla vain paremmaksi ja paremmaksi, sekä voittaa klaanilaisten luottamuksen ja kunnioituksen itselleen.
Kaikkia uusia kissoja kohtaan hän suhtautuu epävarmasti ja varautuneesti, mutta jos jollakin riittää kärsivällisyyttä tutustua Nokkospilveen kunnolla, niin hänestä saa uskollisen ja ikuisen ystävän, joka ei jätä hänelle itselleen tärkeitä kissoja pulaan missään nimessä ja jos joku murhaa jonkin hänelle tärkeän kissan, niin kolli varmistaa, että kosto on enemmän kuin tuskallinen, sillä vihaisena hän on hyvin julma ja saattaa tehdä todella typeriä asioita.
Jossain syvällä Nokkospilven sielussa elää lempeä puoli, joka rakastaa pieniä ja pörröisiä pentuja.
Tämän vuoksi kolli viettää paljon aikaa pentutarhassa vahtiessaan tai leikittäessään klaanin naaraiden pentuja.
Oppilas ikäisiin kissoihin hän taas suhtautuu paljon vaativammin ja Nokkospilvi olisi erittäin ankara ja vaativa mestari, mutta hän haluaa vain kouluttaa oppilaansa hyvin ja olla tästä ylpeä.
Yleensä kolli ei jää paljoa murehtimaan menneitä, ellei kyseessä ole esimerkiksi hyvän ystävän kuolema.
Nokkospilvi on ehkä hiukan päästään sekaisin, sillä tappaessaan kissan, jota hän vihaa, niin hän nauraa mielipuolisesti ja kiduttaa uhriaan mahdollisimman pitkään ja sotkee mahdollisimman paljon verellä.
Taisteluissa kolli on ovela ja taktikoiva tapaus.
Hän johdattaa vihollisen tälle vaikeaan tilanteeseen ja hyökkää vasta sitten, kuten esimerkiksi erottaa vihollisensa muista vihollisista jos se on vain mahdollista ja varmistaa näin, että hän voi keskittyä tappelemiseen ilman, että vastustajan kanssa samalla puolella oleva kissa pääsee puolustamaan toveriaan.
Taisteluissa Nokkospilvi myös osaa ennakoida vastustajaa hyvin ja päätellä mitä tämä ajattelee, vaikkei hän olekkaan mikään ajatusten lukija ja hänkin tulee joskus yllätetyksi vaikka ennakoiminen on hänen vahvuutensa.
Ulkonäkö:
Nokkospilvi on komea vaaleanruksea kelta silmäinen kolli, jolla on ohut kiiltävä turkki. Kollin turkin alla liikkuvat lihakset kulkevat rytmikkäästi tämän kulkiessa, tai juostessa. Nokkospilvellä on pitkä sileä häntä, ja kapeat kasvot joita koristavat pisamia muistuttavia tummia pilkkuja kuinon ympärillä. Kollin viikset ovat pitkät, ja tummat. Kollin korvat ovat leveät sekä turkkia koristavat pienet tummat laikut...
Perhe:
Perheestä tai edes sisaruksista ei ole mitään tietoa mutta kaikin tavoin Nokkospilvi haluaa selvittää juurensa lähteet...